Euroopan kulttuuriympäristöpäivä Siltasaaressa




Aika: 9.9.2018 klo 15:00
Paikka: Siltasaari

Kallion Kulttuuriverkosto ja Siltasaariseura järjestävät yhteisen tapahtuman Euroopan kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppuna Siltasaaressa. Ohjelmassa opastettu kävelykierros Siltasaaressa ja itäisen kantakaupungin suurimman jugend-korttelin esittelyä. Siltasaariseuran toimistolla (Pitkänsillanranta 7) kahvitarjoilua ja myynnissä Kallio- ja Siltasaari-aiheisia kirjoja. Siltasaari-kierros alkaa Paasipuistosta (Paasivuorenkatu) klo 15. Kierros kestää noin 90 minuuttia ja jatkuu sen jälkeen jugend-kierroksella.

Kahdesta saaresta täyttömaan avulla 1800-luvulla mantereeseen liitetty Siltasaari on Kallion kaupunginosaan kuuluva osa-alue. Kaupunginosa on näyttelyt merkittävä roolia koko Suomen historiassa. Siltasaaresta on alkanut Suomen sisällissota ja sinne se myös päättyi Helsingin osalta. Kaupunginosan historiaan liittyy merkittävällä tavalla Helsingin teollisuuden kehittyminen. Myös viihde- ja kulttuurielämä ovat kukoistaneet Siltasaaressa jo 1900-luvun alkuvuosista lähtien: Pitkänsillan kupeessa on nähty muun muassa ensimmäiset elävät kuvat itäisessä kantakaupungissa ja komeasta arkkitehtuurista tunnetun kaupunginosan ravintolaelämä on jättänyt pysyvän jäljen koko suomalaiseen ruokakulttuuriin.