Kallio Kukkii täyttää 25 vuotta

24.1.2019


Kallio Kukkii 2019 järjestään 10. - 19.5. ja samalla sillä on 25-vuotissynttärit.  Festivaali syntyi, kun Harjun nuorisotalo järjesti toukokussa 1994 Karhupuistossa bänditapahtuman. Onnistunut tapahtuma sai seuraavana vuonna jatkoa, sekä nimen Kallion Kukkii.

Festivaali alkoi saada nykyistä muotoaan vuonna 1997, kun Kalliossa asuvan kuvataiteilijan Tiina Hallakorven ideoima Kallion kulttuurikierros, kuvataiteilijoiden ja käsityöläisten työhuoneiden avoimien ovien päivä liitettiin siihen.

Vuonna 1998 Kallio Kukkii kasvoi 10 päivää kestäväksi monitaidekulttuuriviikoksi, johon kutsuttiin alueen erilaisia toimijoita mukaa omilla itsenäisesti tuotetuilla tapahtumilla. Samalla perustettiin tapahtuman ympärille Kallion Kulttuuriverkosto, joka toimii nykyään itsenäisenä rekisteröitynä yhdistyksenä, ja koordinoi Kukkii -festivaalia.

Nykyään festivaaleilla on yli 100 yksittäistä tapahtumaa ja on näin tapahtuma määrässä Helsingin suurin monitaidefestivaali. Festivaaleilla on parhaimmillaan lähes 50 000 kävijää. Kaupunkifestivaalin yksittäisistä tapahtumista suurin on Harjun järjestämä kaksipäiväinen Kallio Kukkii -piknik.

Kallio Kukkii on merkittävä osa Kallion kaupunginosan identiteettiä ja sen merkitys helsinkiläisen ja suomalaisen kaupunkikulttuurin kehittymiselle on kiistaton. Kallio Kukkii noteerattiin vuonna 2018 aivan maailmanlaajuisesti: festivaali oli vuonna osa Euroopan laajuista tapahtumasarjaa, jossa esiteltiin eurooppalaista kulttuuriperintöä.

Kallio Kukkii -kaupunkifestivaalin (10.5.-19.5.) ohjelmatiedot ja tiedustelut kukkiiohjelmat@gmail.com.