Kallio Kukkii artisteja: Nikolai Blad ja arkipäivän surrealismia

5.5.2017


Laulaja-lauluntekijä Nikolai Blad julkaisee uuden levyn ’Kotiinpaluu’ Kallio Kukkii –viikon avausiltana teatteri Kalliossa. Kotiinpaluu on Bladin viides albumi. Omaperäinen trubaduuri julkaisi ensimmäisen albuminsa jo 1990-luvun puolivälissä ja on siitä lähtien tehnyt musiikkia omilla ehdoillaan, valtavirran ulkopuolella. Blad on tullut tunnetuksi myös vanhojen tangojen tulkitsijana.

Nikolai Blad, oikealta nimeltään Eero Lehtinen, on yksi Suomen omaperäisimmistä laulaja/lauluntekijöistä, eikä häntä voi ohittaa pelkällä olankohautuksella. Eräs tunnustus Bladin tenhosta on Primitiivisen musiikin yhdistyksen ”Etnokeisari”-titteli v. 1992 ja voitto säestyksettömän kansanlaulun kilpailussa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 1993.

Eero Lehtinen tarttui kitaraan kahdeksan ikäisenä. Lehtinen perusti bluesbändin, joka harjoitteli autotallissa ja antoi konsertteja korttelin lapsille. Myöhemmin hän opiskeli piirustusta ja kuvanveistoa Turun Piirustuskoulussa. Soolouran hän aloitti katusoittajana Turussa ja Helsingissä. Esiinnyttyään Kaustisen festivaaleilla 1991 levy-yhtiö EiNo otti yhteyttä ja ilmestyi ensilevy taiteilijanimellä Nikolai Blad.

Nikolai Blad on jatkanut omaa tinkimätöntä linjaansa. Toimittaja Arttu Tolonen (Soundi) totesi vuonna 2011 Bladista seuraavaa: ”Nikolai Blad on tehnyt todella monta vuotta hienoa työtä enimmäkseen katseilta ja korvilta piilossa. Nykyisessä musiikillisessa ilmastossa Bladille voisi löytyä faneja esimerkiksi Helmi-levyjen julkaisuista intoilevien parista sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on sekä lauluntekijänä että kitaristina kuin kätketty aarre”:

”Joskus teksteistä mieleen tulee Kauko Röyhkä, mutta sitten Blad antautuu arkipäivän surrealismin vietäväksi ja kuulostaa lopulta aina ainoastaan itseltään.”, toteaa Tolonen.

Perjantai 12.5. klo 19.00 Nikolai Bladin levynjulkaisukonsertti. Avustavana muusikkona Juha Kujanpää, koskettimet. Teatteri Kallio, Siltasaarenkatu 28.